Taiteen subventoimisesta

YLE uutisoi, että taiteen valtionpalkinnot on jälleen jaettu. Taiteen valtiollista subventoimista hallinnoi Suomessa Opetusministeriö, joka kertoo palkinnoista omassa tiedotteessaan. Ensimmäinen mieleen tuleva kysymys on, että onko verorahojen laittamisessa taiteeseen jotain järkeä julkisen sektorin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.

Sekä valtiollinen että kunnallinen velanotto on ennätyksellistä, kun mistään menoista ei muka voi tinkiä. Niinpä taiteen subventoiminen jatkuu samaan aikaan, kun pitkäaikaissairaat jonottavat tuntikausia pihalla pakkasessa influenssarokotetta ja kun vanhukset makaavat paskaisissa vaipoissaan mahdollisimman halvalla kyhätyissä ja ylläpidetyissä vankiloissaan. Tällainen vertaaminen on varmaankin sitä Aivan Kauheaa Populismia, mutta tällainen todellisuushan täällä nyt vain todellakin vallitsee.

Kun valtio tukee taidetta, pieni poliittinen eliitti varastaa rahat veronmaksajilta ja antaa ne omien suosikkitaitelijoidensa taskuun. Veronmaksajien mielipidettä kyseisistä taitelijoista ja heidän taiteestaan ei kysytä. Kuinkakohan moni veronmaksaja lahjoittaisi vapaaehtoisesti rahaa vaikkapa taiteen valtionpalkinnon nyt saaneelle Ukumbi ry:lle, joka mm.

suunnittelee kohteita kehitysmaihin. … Ryhmä on suunnitellut naisten keskuksen Senegaliin ja tekee parhaillaan suunnittelutyötä Tansaniaan ja Senegaliin. … Ukumbi ry on kantanut esimerkillisellä tavalla globaalia vastuuta ihmistä kunnioittavan ja paikallista kulttuuria vahvistavan arkkitehtuurin edistämisestä kehitysmaissa.

Onko Sinulla, rakas lukija, miten hyvä käsitys siitä, mitä verorahoillasi tehdään? Tiesitkö esimerkiksi, että (OPM: Monikulttuurisuus ja kulttuurin saavutettavuus):

Opetusministeriön tavoitteena on turvata kieli- ja kulttuurivähemmistöjen mahdollisuudet osallistua kulttuuriin ja tuoda tasa-arvoisesti esiin omaa luovuuttaan. … Yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää usein vähemmistöjen tarpeiden erityistä huomioon ottamista palveluita ja tukimuotoja suunniteltaessa.

Yhdenvertaisuus on siis tässä tapauksessa sitä, että etniset vähemmistöt saavat positiivista erityiskohtelua suomalaisten veronmaksajien rahoista maksettavia taide- ja kulttuurirahoja jaettaessa. Se on sitä tasa-arvoa, juu nou. Toiset ryhmät kun ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Monikulttuurisuuteen ja kulttuurin saavutettavuuteen liittyviä asioita hoidetaan opetusministeriössä eri osastoilla ja yksiköissä. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto ottaa ne huomioon mm. toimialansa kehittämisessä, ohjaamisessa ja rahoituksessa.

Kuulostaa siltä, että uutisiin asti pääsevä monikulttuurinen taideraha on vain jäävuoren huippu. Muista tämä, kun seuraavan kerran katselet palkkakuittisi ennakonpidätyskohtaa tai bensalaskusi alv-osuutta. Menoista ei voi tinkiä, joten verotus kiristyy ensi vaalikaudella. Joko jännittää, kenelle taiteen valtionpalkinnot silloin jaetaan? Ei minuakaan.

Radikaalivihreät järjestäytyvät

Yleensä en huuhaa-uutisille korvaani lotkauta, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Joskus pitää oikein pysähtyä ihmettelemään, miten mielipuolisilla meemeillä ihmisaivot voivatkaan saastua. Viherterroristit ovat nimittäin perustamassa omaa, varsin linkolalaiselta kuulostavaa puoluetta. Ainakin MTV3 kutsuu heitä nimellä Radikaalivihreät.

Lehden mukaan Vihreäksi puolueeksi itseään kutsuva ryhmä haluaa tehdä pesäeron nykyvihreisiin, jotka ovat ryhmän mielestä markkinavoimien vietävissä ja haitallisempia ympäristölle kuin perinteiset vasemmistopuolueet.

Uusi radikaaliryhmä pitää markkinavoimia absoluuttisen pahana asiana, mikä ei ole kovin yllättävää. Virkkeen loppu sen sijaan on. Ilmeisesti radikaalivihreät ovat niin äärivasemmistolaisia, että perinteiset vasemmistopuolueet edustavat heille niitä demonisoituja markkinavoimia. Mielenkiintoista! Itse ainakin teen virkkeestä tällaisen tulkinnan.

Vihreiden toiminta on hirveää katsottavaa. Me emme erota nykyisiä vihreitä kokoomuksesta mitenkään, sanoo radikaalivihreiden tiedottaja Ville Rantanen Demarissa.

Tässäkään ei ole mitään yllättävää. Jos molemmat puolueet istuvat sopuisasti samassa hallituksessa, kuinka suuria eroja niiden ideologioissa voi olla? Istuuhan Ruotsalainen Kansanpuoluekin aina joka ainoassa hallituksessa, sen oikeistolaisuudesta tai vasemmistolaisuudesta riippumatta. Suomessa suurilla puolueilla ei nyt vain ole minkäänlaisia käytännön eroja. Kyllähän tämä on ollut tiedossa jo pitkään.

Eduskuntavaaleissa radikaalivihreitä ei kuitenkaan tulla näkemään, sillä he eivät usko eduskunnan kykyyn saada aikaan suuria muutoksia.

Kas, aivan kaikki radikaalivihreiden ajatukset eivät olekaan rinnakkaistodellisuudesta kotoisin. Vähän kyllä ihmettelen, miksi pitää perustaa poliittinen puolue¸ jos ei ole aikomustakaan osallistua eduskuntavaaleihin.

Kuntavaaleissa puolueen jäseniä sen sijaan saattaa olla ehdolla.

Vai sillä lailla. Toisin kuin eduskunnassa, yksi radikaaliedustaja saa kunnanvaltuustossa suuria muutoksia aikaan, niinkö? NIINKÖ?

Uuden puolueen tavoitteena on päästä eroon kapitalismista ja toteuttaa ympäristövallankumous esimerkiksi luopumalla yksityisautoilusta ja leikkaamalla rajusti energiankulutusta.

Että tällaista porukkaa. Fasistisia, äärisosialistisia pikkuhitlereitä, jotka katsovat oikeudekseen väkivallan avulla sanella muille, miten saa ja ei saa elää. Onko tällaisen puolueen perustaminen oikeasti laillista Suomessa? Väkivallatonta vakaumustani koetellaan.

Ryhmään kuuluu muutama kymmenen jäsentä, jotka ovat enimmäkseen nuoria ympäristöaktiiveja.

Enpä taida kuitenkaan aivan vielä menettää yöuniani tämän avohoitoporukan edesottamuksista huolehtiessani. Vaikka kyllähän hulluja maailmaan mahtuu, eri blogien kommenttiosastojen vihersaastuttajista päätellen.

Dragon Age: Origins - ensivaikutelmia

Viikonlopun jälkeen minulla on takana reilut kaksikymmentä tuntia tehokasta peliaikaa Dragon Age: Originsin parissa, joten on aika kirjoittaa joitakin ensivaikutelmia tästä Vuoden Pelistä. Joku voisi ihmetellä, mitä ”Vuoden Peli”, ”ensivaikutelmia” ja ”kaksikymmentä tuntia” tekevät samassa virkkeessä, joten täsmennetään. Olen tietokonepelien veteraani parinkymmenen vuoden pelikokemuksella ja lisäksi useamman vuoden ammattimaisella peliarvostelukokemuksella, joten minä haistan nämä asiat. Tyypillinen nykypeli on läpi pelattu, nähty ja koettu viimeistään 20 tunnin jälkeen, mutta Dragon Agessa tuo aika riittää vain ensivaikutelmien muodostumiseen. Toisaalta 20 tunnissa Dragon Agessa ehtii nähdä sen verran loistavaa tarinankerrontaa, kiinnostavia hahmoja ja loppuun asti viimeisteltyä teknistä toteutusta, ettei Vuoden Pelin tittelistä ole tänä vuonna mitään epäselvää.

Dragon Agen takana oleva pelitalo on BioWare, minkä nimen pitäisi tuntua tutulta alaa edes pintapuolisesti seuranneille. BioWaren aikaisempiin menestysnimikkeisiin kuuluvat esimerkiksi Mass Effect, Jade Empire, Star Wars: Knights of the Old Republic, Neverwinter Nights ja Baldur’s Gate. Kaikki nämä ovat pelityyppinsä ehdotonta eliittiä ja huippuluokan tietokoneroolipelejä, eikä myöskään Dragon Age tee poikkeusta. BioWare tuo vahvasti mieleen Valven yhden tärkeän ominaisuuden suhteen. Molemmat ovat pelitaloja, joilla on sekä munaa että massia hioa valtavirrasta poiketen pelinsä valmiiksi loppuun asti ja haistattaa pitkät keskeneräisen bugikasan julkaisua vaativille tahoille. Kuvaavaa on, että 20 tunnin pelin aikana Dragon Age ei ole kaatunut minulla kertaakaan, enkä ole törmännyt yhteenkään muuhunkaan tekniseen ongelmaan. Joillakin on tosin ollut vastoinkäymisiä ennen peliä julkaistulla hahmoeditorilla tehtyjen hahmojen tuomisessa peliin, mutta itse säästyin tältäkin.

Dragon Age: Origins on siis tietokoneroolipeli. Niinpä pelaajan ensimmäinen tehtävä on oman sankarin eli pelihahmon luominen. Prosessin monimutkaisuus on linjassa BioWaren aikaisempien roolipelien kanssa, joten roolipeliveteraania vaihtoehtojen vähyys ainakin aluksi harmittaa. Jos naamavärkin yksityiskohtien nysväämistä ei lasketa, hahmon tekemiseen ei saa montaa minuuttia kulumaan, vaikka kuinka miettisi. Sekä rotuja että hahmoluokkia on kolme: ihminen, haltia ja kääpiö – soturi, voro ja velho. Näin yksinkertaisen jaon hyvä puoli on siinä, että kaikista vaihtoehdoista on väkisinkin ainakin jonkinlainen mielikuva jokaisella länsimaisen kulttuurin parissa eläneellä. Taidot, loitsut ja erikoisliikkeet on nekin äkkiä valittu, mutta alkupelin kannalta merkityksellisin valinta on itse asiassa hahmon historia ts. tausta. Taustoja on kuusi erilaista ja taustan valinta vaikuttaa siihen, minkä kuudesta aloitustarinasta pääsee pelaamaan. Aloitustarinat ovat kaikki täysin erilaisia ja aloitustarinaa pelataan ainakin parin tunnin ajan, joten valinta ei todellakaan ole yhdentekevä. Kaikki tarinat ovat sen verran mielenkiintoisia, että ainakin itse halusin heti nähdä ne kaikki. Suuri osa viikonloppua kuluikin siihen, että tein hahmon jokaista aloitustarinaa varten ja pelasin ne kaikki läpi. Luettelo taustatarinoista ja hyvin pieniä spoilereita sisältäviä mietteitä niistä seuraa.

• Ihmisellä tai haltialla voi pelata Maagin aloitustarinan. Dragon Age:n maailmassa (melkein) kaikki maagit kasvavat aikuisiksi maagien tornissa, sillä järjestäytynyt yhteiskunta vahtii maageja ja magiaa tiukasti. Taikuus on vaarallista ja se korruptoi. Ennen maagiksi valmistumista taikurioppilasta odottaa ankara loppukoe. Lopputentin vaihtoehtoja on kaksi: onnistuminen tai kuolema. Onnistunut maagikokelas selviää kokeesta ja osoittaa omaavansa riittävän tahdonvoiman vastustaakseen taikuuden korruptoivia elementtejä. Muussa tapauksessa tuonpuoleiset demonit ottavat kokelaasta vallan ja temppeliritarit iskevät häneltä torson päästä irti. Karua. Itse pelasin maagin tarinan ensimmäisenä, jolloin löytämisen ilo oli suurimmillaan. Alaleuka tipahti lattialle parikin kertaa käsikirjoituksen nerokkuutta ja vivahteita ihaillessa. Alkutarina ei kuitenkaan pääty vielä loppukokeeseen, vaan maagin tahdonvoimaa ja etiikaa koetellaan vielä ystävän auttamiseen liittyvässä tehtävässä maagien tornissa.
• Jos ihmishahmo ei ole maagi, hän on aatelinen. Aatelisen oikeudet ja velvollisuudet tuovat mieleen keskiaikaiset linnanherrat. Siinä missä ihmiset ovat keskenään edes jokseenkin tasa-arvoisia, pyykkiä pesee ja ruokaa kokkaa lähes yksinomaan haltioista muodostuva palveluskunta. Haltiat on vapautettu yksiselitteisestä orjuudesta vasta hiljattain, mutta monien ihmisten mielessä haltiat ovat orjia edelleen. Ihmisaatelisen tarinan alku poikkeaa muista siinä, että edes hetken aikaa kaikki ovat onnellisia (tai ainakin tyytyväisiä), maisemat ovat kauniita, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Oma aatelistyttöni pääsi jopa viimeisenä normiyönä vällyjen välissä harrastamaan seksiä - toisen tytön kanssa. Siihenpä se kaunis satu sitten päättyykin ja veri alkaa lentää vähintään yhtä paljon kuin muissakin tarinoissa. Ruumiita tulee niin paljon, että laskuri menee äkkiä sekaisin.
• Kaupunkilaishaltian tarina alkaa slummista. Vasta orjuudesta vapautuneet haltiat elävät oloissa, jotka eivät läpäisisi edes banaanivaltion lahjotun ja konttauskännissä olevan terveystarkastajan kierrosta. Haltioiden yhteiskunta ei sekään vastaa länsimaisia liberaaliarvoja, sillä tarina alkaa pakkoavioliitolla. Avioliitot sovitaan vanhempien kesken ja liiton osapuolet ovat kauppatavaraa. Oma haltiatyttöni raahattiin protesteista huolimatta alttarille saakka, mutta tilanteen pelasti yllättäen ihmisjoukko. Tai pelasti ja pelasti. Känninen aatelisihminen (yök!) kävi lähentelemään ja eli vielä selvästi haltiaorjuuden aikaa. Heti kun sanottiin vastaan, alkoi tulla nyrkkiä naamaan. Eipä aikaakaan, kun kaikki nuoret haltiatyttöset oli ryöstetty aatelispojan omiin yksityisjuhliin seuralaisiksi. No eihän se siihen jäänyt. Pian alkoi tässäkin tarinassa veri lentää (joko mainitsin, että Dragon Agessa veri todellakin koko ajan lentää ja roiskuu sankokaupalla?) ja läski tummua.
• Metsähaltiat vaeltelevine klaaneineen ja vankkureineen tuovat mieleen lähinnä oman maailmamme mustalaiset. Erona on tosin se, että vaeltelu tapahtuu tosiaan metsissä eikä ihmissivilisaation parissa. Itse asiassa metsähaltian tarina alkaa siitä, kun kourallinen ihmisiä eksyy metsähaltioiden reviirille paljastaen heidän leiripaikkansa, mistä ei hyvä seuraa – ihmisille siis. Käy kuitenkin ilmi, että ihmisten varomattomalle juoksentelulle on syynsä. Metsän siimeksessä on oudot rauniot, joissa kaikki ei ole ihan kohdallaan. Tutkimusmatkalla veri lentää (yllätys yllätys), sillä raunioiden autius on hieman suhteellinen käsite. Raunioista löytyy sekä odottamatonta historiaa että vanhaa taikuutta, ja ennen pitkää asiat kehittyvät siihen, että metsähaltia joutuu jättämään klaaninsa ja Dragon Agen päätarina alkaa.
• Kääpiöaatelisen tarina alkaa samaan tapaan kuin ihmisaatelisella. Hallitsijasukuun kuulutaan ja jotain merkittävää on tapahtumassa. Myös kääpiöaatelisen tarina alkaa leppoisissa tunnelmissa; oma prinssihurmurini kutsui yöksi kaksikin topakkaa matamia seuraksi kammariinsa – kyllä, yhtä aikaa. Mistä tunnistaa kauniin kääpiönaisen? Hän mahtuu (ihmis)pöydän alle seisomaan, muttei makaamaan! Saadakseen aikansa kulumaan aateliskääpiö myöntää kaksintaisteluareenan gladiaattoreille harvinaisen kunnian otella siniveristä vastaan. Joko arvaatte? Kyllä, veri lentää taas. Gladiaattoriareenan verenlento on tosin vasta alkua, sillä käy ilmi, että kääpiöaateliset ovat pahempia juonittelijoita kuin Machiavellin aikalaiset. Suku on pahin, kääpiöilläkin. Kun perinnön ja vallan jako alkaa veljesten kesken vaikka isä on vielä elossa, eihän siitä hyvä seuraa. Ja veri lentää, taas.
• Kääpiötaviksen tarina on vähintään yhtä epäkonventionaalinen kuin kaupunkilaishaltialla. Kääpiötavis aloittaa kääpiökaupungin alamaailman (kirjaimellisesti alamaailman) pikkurikollisena, jonka moraaliin verrattuna John Dillinger oli kuoropoika ja partiokunnan lippujohtaja. Kiristys, prostituutio ja polvilumpioiden murskaaminen alkaa jo ennen aamiaista. Kääpiötavis pyörii niin vastenmielisissä porukoissa, että hatunnosto käsikirjoittajille on enemmän kuin paikallaan. Jos veri lentää hienohelmaisten aatelisten tarinoissa, niin ei liene vaikeaa uskoa, että se lentää myös ammattimaisen kallonhalkaisijan tarinassa. Myös kääpiötaviksella käydään kaksintaisteluareenalla, mutta hieman vähemmän kunniakkaammissa merkeissä kuin kääpiöaatelisella. Kertoisin mielelläni, että paha saa palkkansa, mutta ellei asia vielä ole käynyt selväksi, niin kaikki Dragon Agen alkutarinat ovat varsin karuja. Hahmon itsensä kannalta positiivisinta on epäilemättä se, että kääpiökaupungin viemäreistä päästään viimein pois, eikä takaisin meno kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiin.

Alkutarinan jälkeen kaikkien hahmojen seikkailu jatkuu samasta kohdasta. Muut hahmot jätin lepäämään, mutta ihmismaagillani pelasin peliä pitemmälle. Olen pelannut laskutavasta riippuen noin kolme alue- ja tarinakokonaisuutta päätökseen ja aloitin neljättä. Seurueeseeni kuuluu monenlaisia vekkuleita ja toinen toistaan kummallisempia antisankareita. Piltit ovat netissä pitäneet kovaa porua Dragon Agen vaikeudesta normaaliasetuksilla, mutta omasta mielestäni vaikeus on täsmälleen kohdallaan. Party Wipe on tullut pari kertaa vierailulle, mutta kyllä vaikeistakin taisteluista tarkkuudella ja huolellisuudella selviää – jos ei vielä ensimmäisellä tai toisella, niin sitten viimeistään kolmannella yrityskerralla. En ole vielä edes ehtinyt kunnolla tutustua pelin kehittyneeseen taktiikka- ja tekoälysysteemiin, mutta omien hahmojen käyttäytymisen ja taistelemisen säätämiseen näyttäisi olevan tarjolla varsin pätevät välineet.

Dragon Age lähettää (pelaajan niin halutessa) automaattisesti webbiin päivitykset hahmojen tiedoista ja pelaajan saavutuksista. En kuitenkaan ainakaan vielä julkaise linkkiä tässä, sillä tietojen näkeminen edellyttää ilmeisesti tilin luomista ja sisäänkirjautumista BioWaren palveluun. Kaverin etenemistä on kuitenkin mukava seurata ja verrata omaansa. Itse pelistä poiketen BioWaren webbipalvelu on tosin vielä Beta-asteella ja sen kyllä huomaa. Päivitysten toimivuus taitaa olla vähän niin ja näin, hahmosta ja kuun asennosta riippuen. Itselläni ja kaverillani nimenomaan kuudennen hahmon kuva katosi jonnekin matkalle. Muitakin ärsyttäviä ominaisuuksia webbipalvelussa on. Ehkä se siitä, ajan kanssa. Pääasia, että itse peli toimii ongelmitta. Suosittelen Dragon Age: Originsia kaikille, joita tietokonepelaaminen ylipäätään yhtään kiinnostaa. Peliharrastajile DA:O kuuluu ehdottomasti yleissivistykseen. Ennustan, että tässä on peli, josta vielä puhutaan ja paljon. Jatkossa on aika vaikeaa ja hedelmätöntä puhua mistään tietokoneroolipelistä vertaamatta sitä Dragon Age: Originsiin.

P.S. Lisäys. Tunnukseni BioWaren webbipalvelussa on Zelroy01. Jos olet DA:O -pelaaja, lisätkäämme toisemme kaverilistoillemme.

Rokotustaisteluni

Kuten uutisista on saatu lukea, H1N1-rokotukset (eli sikainfluenssapiikitykset) ovat Suomessa täydessä käynnissä. Itse kuulun diabeteksen takia riskiryhmään 3 ja sain piikin tänä aamuna. Tahdonvoimaa ja yritystä homma kuitenkin vaati.

H1N1-rokotukset jakaa Suomessa julkinen terveydenhuolto ja sen kyllä huomaa. Kunnan koko ainakin kuulemma vaikuttaa siihen, miten sujuvasti tai kankeasti homma toimii. En voi sanoa olevani tyytyväinen oman kuntani järjestelyihin, vaikka pahempikin tilanne voisi olla.

Oman riskiryhmäni osalta piikkejä jaetaan kuluvan viikon aikana maanantaista torstaihin klo 9-17 ja perjantaina klo 9-14. Virka-aikaan siis, mikä on varsin hankalaa meille työssä käyville. Rokotukset tapahtuvat keskitetysti yhdellä terveysasemalla, joka sijaitsee kaukana keskustasta.

Eilen heräsin kuudelta ja menin seitsemäksi töihin, jotta pääsisin terveysasemalle hyvissä ajoin jonottamaan. Paikalle päästyäni totesin, että jono ylsi pihalle saakka. Olisin tosin ollut noin ensimmäinen ulkona odottamaan joutuva piikitettävä, mutta siitä huolimatta totesin, että tulkoon influenssa ja tappakoon, mutta tähän pelleilyyn en osallistu. Tein ovella käsijarrukäännöksen ja poistuin. Virhe, iso virhe.

Illalla kaverini totesi, että kyllä piikillä varmaan saa työaikaan käydä. Mietin asiaa yön yli. Nälkäiset kissat herättivät minut aamulla järjettömän aikaisin, joten nousin sängystä ja pelasin vähän aikaa yhdeltä yöllä Suomen aikaa avautunutta Dragon Age: Originsia (hyvältä vaikuttaa, todella hyvältä). Päätin, että tänä aamuna rokotuksen hankin, vaikka sitten tulisin jonossa hulluksi. Vääntäydyin paikalle varttia vaille yhdeksän, jolloin jono pihalla oli noin 30 metrin pituinen. Terve!

Päätin sinnitellä. Jonotus kesti lopulta tunnin ja vartin, josta melkein tunti kului pihalla pakkasessa. Palelin aika pahasti. Sain piikin kuitenkin lopulta ja nyt minun tarvitsee enää sinnitellä tauditta sen kahden viikon ajan, minkä vastustuskyvyn muodostuminen rokotuksesta kestää.

Kuntani rokotusjärjestelyt herättävät kuitenkin joitakin kysymyksiä:

1. Mikä järki on keskittää rokotukset yhdelle pienelle terveysasemalle jossain hevonkuusessa? Pelkästään itse ydinkaupungin alueella on noin 50000 asukasta ja niiden kaikkien rokottaminen yhdestä ovesta on kuin jalkapallon ja keilapallon huuhtelemista vessanpytystä alas.
2. Jos rokotuspaikan keskittämiselle on jokin järkevä peruste, miksei paikka voi olla vaikkapa jokin koulun liikuntasali tai vastaava, jossa saisi jonottaa sisällä lämpimässä? Onko kuntapäättäjien strategia tappaa piikitettävät jo jonoihinsa?
3. Kunnille on kuulemma annettu ohjeet, että resurssipulan sattuessa rokotteita kannattaa antaa työterveyspalveluille jaettavaksi. Itse kävin kausi-influenssarokotteen aikaisemmin tällä viikolla työterveyshoitajalta. Jonotusaika oli viisi sekuntia. Miksi lahopäät kuntapäättäjämme eivät ole antaneet rokotteita työterveyspalveluille vaan yrittävät rokottaa 100000 ihmistä yhden oven ja kahdenkymmenen neliömetrin sisätiloissa?

Rokotusruljanssi on edustava esimerkki koko julkisen terveyshuollon tilasta. Minun ei ole tähän saakka tarvinnut turvautua julkiseen terveydenhoitoon yli kymmeneen vuoteen, mistä olen ollut tavattoman kiitollinen. Kenenkä idea oli jättää H1N1-rokottaminen sataprosenttisesti julkisen sektorin vastuulle, kun kaikki tietävät, että yksityinen sektori keksii kaikissa asioissa tehokkaampia ja halvempia toimintatapoja kuin julkinen? Joskus tämä suomalainen sosialismi kyrsii niin paljon ettei ole tosikaan.

Asiakaspalaute huippuosaajalta

Yliopistolaitoksemme sijaitsee tiloissa, joissa on sähköinen kulunvalvonta. Avaimen virkaa toimittaa pieni magneettinappi, joka toimii samalla avaimenperänä. Joskus kauan sitten, kun sähköinen kulunvalvonta oli vielä uusi asia ja koski vain harvoja yliopiston tiloja, rehtori teki päätöksen, jonka mukaan kaikkien kulkutunnisteen haluavien opiskelijoiden pitää maksaa siitä pantti, jonka saa takaisin, kun tunniste palautetaan. En tunne järkeilyä päätöksen takana, mutta nykyään, kun kaikki yliopiston tilat ovat sähköisen kulunvalvonnan piirissä, byrokraattinen panttijärjestely tuntuu kaikista osapuolista tarpeettomalta, hankalalta ja työläältä. Panttilaskutukseen kuluu monelta ihmiseltä pitkä ja kallis työpanos sen monien papereiden ja vaiheiden takia. Menemättä yksityiskohtiin riittänee todeta, että prosessi kulkee ainakin amanuenssin, sihteerin, laitosjohtajan ja kirjanpidon kautta. Paperisota on melkoinen. En usko, että itse kulkutunnisteläpyskällä on mitään käytännön rahallista arvoa, mutta panttijärjestelystä ei ole yrityksistä huolimatta haluttu luopua. Tähän saakka kaikki ovat kuitenkin sopeutuneet siihen. Siis tähän saakka.

Kirjanpitoon oli palautunut bumerangina parin opiskelijasankarin panttilaskut, koska Posti ei ollut voinut toimittaa niitä perille. Kyse lienee siis ”opiskelijoista” eikä opiskelijoista – lukija lienee kuullut kansainvälisen opiskelijarekrytointijärjestelmän väärinkäytöksistä. Alla on skannaus viestistä, jonka toinen ”opiskelija” oli kirjoittanut laskukirjeensä taakse. Aika palkitsevaa ja motivoivaa. Poistin välittömästi kulkutunnisteista ohjausoikeudet ja samalla päätin muutenkin, että minulta nämä poijjaat eivät enää koskaan palvelua saa – siinäkin epätodennäköisessä tapauksessa, että naamareitaan enää koskaan kampuksella näyttävät. Syy on varmaan itsessäni, mutta en voi olla taskussa nyrkkiä puiden ajattelematta sellaisia muotisanoja kuin ”huippuosaaja”, ”voimavara”, ”kultamuna”, ”monikulttuurisuus”, jne.

Äänestäminen pakolliseksi?

Joku Lauri Tarasti (KeskenKasv.) on lyönyt päänsä mäntyyn ja ehdottanut (kiitos vinkistä Juholle) äänestämisen säätämistä pakolliseksi. Sillä lailla. Äänestämättä jättäminen onkin ollut lähinnä viimeinen, edes etäisesti merkityksellinen keino boikotoida ja protestoida harvainvaltaa ja tyhmän enemmistön tyranniaa vastaan. Äänestämättä jättäminen on ollut keino pestä kätensä lapsekkaasta uskosta vaikuttamisen illuusioon. Toistaiseksi kansalaisilla on ollut vapaus itse päättää, haluavatko he osallistua harvainvallan tukemiseen äänestämällä vaiko eivät. Nähtävästi Tarastin mielestä valtiojohtoisessa maassamme on vielä liikaa vapauksia, sillä hän ehdottaa tämän vapauden poistamista.

Hallintoneuvoksen mukaan kysymys on moraalisesta velvollisuudesta vaikuttaa.

Upea, aukoton ja täysin vastaansanomaton perustelu, joka vetää hiljaiseksi. Not. Ensinnäkin, lain tarkoituksena ei saa olla minkään yksittäisen moraalikäsityksen pakottaminen kansalaisten kurkusta alas. Historia osoittaa, ettei pakottaminen toimi. Moraali on osittain sisäsyntyistä ja osittain kulttuurista perittyä, eikä lakikirjan sisältö vaikuta ihmisten moraaliin. Toisekseen, Tarasti ei perustele sanallakaan, miten kerran n:ssä vuodessa annettu yksi ääni ammattihuijarillepolitiikolle muka vaikuttaa mihinkään mitenkään. Kukaan muukaan ei ole tätä tosin koskaan mitenkään perustellut. Kaikki kyllä tietävät, ettei äänestäminen oikeasti vaikuta mihinkään, mutta ääneen asiaa ei saisi sanoa. Eikä Tarastin mielestä enää varsinkaan edes jättää sillä perusteella äänestämättä.

Rangaistusta äänestämisen laiminlyönnistä ei säädettäisi.

Mitä vitun merkitystä on lailla, jonka rikkomisesta ei säädetä rangaistusta? Onko lakikirja Tarastin mielestä liian ohut? Haluaako Tarasti kenties, että vaalipäivänä poliisit raahaavat nukkuvia niskaperseotteella vaaliuurnille?

Utriainen, Korhonen ja Tarasti nostivat esiin koulujen yhteiskuntaopetuksen kohentamisen. Korhonen ihmetteli, että tätä nykyä koulujen rehtorit eivät päästä puolueiden edustajia esittelemään kouluun puolueiden toimintaa. Tarastin mielestä koulujen tulisi muokata äänestämistä kohtaan myönteistä ilmapiiriä.

Korhosen pökerryttävän lausunnon hyvä puoli on siinä, että kerrankin joku osoittaa konkreettisella tavalla sen, miten oppivelvollisuuteen perustuva valtiollinen peruskoulu toimii poliittisen valtaeliitin propagandakoneistona ja aloittaa äänestämällä voit vaikuttaa –aivopesun jo vaahtosammuttimen korkuisille hallintoalamaisille. Sitä kautta se oppi leviää kätevästi koteihin ja aikuisiinkin.

Ei politiikka ole sitä, että siteerataan asiantuntijoita, hän [Utriainen] täsmensi.

Ei niin. Politiikka on tunteisiin vetoamista. Asiantuntijoiden lausunnoilla ja todistettavissa olevilla tosiasioilla ei ole mitään merkitystä, sillä ammattipoliitikko päättää asiat ja mielipiteensä tunteella (silloin kun ei päätä niitä voitelurahojen avulla tai äänestäjien kalastelu motiivinaan).

[Korhonen] korosti puoluetuen roolia hyväksyttynä rahoituskeinona ja piti tarpeellisena sen ulottamista myös kuntatasolle.

Niinpä. Miksi jättää puolueiden rahoitus epävarmojen äänestäjien vapaaehtoisuuden ja oman valinnan varaan, kun rahat voi kerätä pakolla veroina ja jakaa ne sitten itse itselleen (ja kavereilleen) suvereenisti päättäen puoluetukina?

**

Äskettäin joku kaheli vaati kansanvaltaa vastaan kiihottamisen säätämistä rikolliseksi. Nyt Tarasti jatkaa siis samoilla linjoilla ehdotuksellaan äänestyspakosta. Tarastin kaltaisille totalitaristeille mikään askel kohti täydellistä valtiojohtoisuutta ja orwellilaista isoveliyhteiskuntaa ei ole riittävän suuri. Täytyy sanoa, että jos Tarastin laiva olisi uponnut Keskustan suurristeilyllä, maailma olisi taas pykälän verran parempi paikka.

Antologia BattleTechistä

Mainitsin taannoin tyytyväisyyteni Catalyst Game Labsin roolipelijulkaisujen (erityisesti BattleTechin) laatuun. Vähän vanhemman firman, Fanpron, BattleTech-kirjat olivat sekavia kokoelmia pientä nippelitietoa miljoonasta eri asiasta, joista puuttui yhteinen teema. Kuvituksen laatu oli yhtä vaihtelevaa ja eri kirjoittajien taidot heittelivät laidasta laitaan. Catalystin kirjat ovat ehjiä, loogisia ja laadukkaita kokonaisuuksia, eivätkä vähiten painotyön osalta.

Nyt Catalystilta on tullut varsin hengästyttävä juhlajulkaisu: BattleTech – 25 Years of Art & Fiction. Voin sanoa heti kärkeen, että kyseessä on upein pitkään aikaan kohtaamani kirja. Eipä olisi Gutenberg arvannut, mihin hänen työnsä ennen pitkää johtaa. 25 Years tuo jo pelkästään fyysisiltä ulkomitoiltaan wanhat ajat mieleen. Kirja on korkea, leveä, paksu ja painava. Sillä voisi tappaa härän. Paperi on painavaa, laadukasta, kiiltävää ja värikästä. Sisällön kuvitus tiputtaa alaleuan lattialle.

25 Years on siis taidekokoelma, mutta BattleTechin harrastajalle sisällössä on muutakin korvaamattoman arvokasta. Mukana on 18 novellia kaikkien aikojen parhailta BattleTech-kirjailijoilta, tähän asti kattavin BattleTech-maailman aikajana, sekä ennen kaikkea kuvilla ja tärkeillä avaintiedoilla varustettu bibliografia kaikista tähän saakka julkaistuista BattleTechin romaaneista ja lähdekirjoista. 25 Years onkin kauniin taidekirjan lisäksi oleellisen tärkeä hakuteos. Voinko mennä illalla nukkumaankin uuden kirjani kanssa, voinhan?

BattleTech – 25 Years of Art & Fiction on saatavilla hyvin varustetuista kirja- ja roolipelikaupoista (tämä ei ole maksettu mainos). Suomessa voi kääntyä kalliilla eurohinnalla Fantasiapelien puoleen; ulkomailla palvelee esim. Amazon ja Noble Knight Games, jota on tullut käytettyä paljon (euro kun on niin vahvoilla dollariin verrattuna). Jos Mecha-aiheinen taide yhtään kiinnostaa, suosittelen tätä juhlajulkaisua lämpimästi.