Toistaiseksi olen blogissani järjestelmällisesti jättänyt Seppo Lehdon nimen mainitsematta. Ajatus on ollut, että jos kuoliaaksi vaikeneminen toimii loistavasti milloin poliittisen eliitin, milloin sosiaalidemokraattisen valtakunnanmedian ja milloin työpaikan esimiesten työkaluna, niin miksei sitten satunnaisen bloggaajan. Seppo Lehto kun on nettihäirikkö, jonka saastuttamat blogit ovat kaikki surullisella tolalla. Lehdon omat ”blogit” ovat luku sinänsä, mutta samalla muiden blogeilla Lehto on eräänlainen negatiivinen Midas. Lehto muuttaa paskaksi kaiken mihin koskee, ja jopa hänen nimensä mainitseminen aiheuttaa vastaavanlaisia ilmiöitä, vaikkei Lehtoa itseään päästäisikään blogiinsa kommentoimaan.
Nyt on kuitenkin niin, että Lehto joutuu linnaan rauhoittumaan hyvin pitkäksi aikaa. Kuten tavallista, asiasta kirjoittaa parhaiten Vasarahammer, mutta asiaa on käsitelty perinpohjaisesti lukemattomilla muillakin blogeilla. En aiokaan ryhtyä ruotimaan Lehdon saamaa tuomiota sen enempää, mutta totean kuitenkin sen verran, että valtionsyyttäjä Mika Illmanin toiminta saa minut voimaan hyvin, hyvin, hyvin pahoin. Siitäkin huolimatta, että Lehtoa kohtaan tuntemani sympatiat ovat tasan nolla ja kaveri ansaitsee kyllä kaiken mitä saa.
Lehdon oikeudenkäynnin aikana Illman julkaisi kuuluisan lehdistötiedotteensa, jonka mukaan nettirasismi uhkaa arjen turvallisuutta. YLE julkaisi Illmanin häpeämättömän propagandan faktana sellaisenaan; vastaavasti demarikansanedustajat nielaisivat syötin painoineen, siimoineen ja kohoineen. Vasta myöhemmin kävi ilmi, että YLE:n uutisoimat ääriryhmät viittasivat nimenomaan Seppo Lehtoon ja oikeuden käsittelyssä silloin olleeseen Lehdon tapaukseen.
Illmanin tapa edistää omaa uraansa populismin avulla on sanoinkuvaamattoman kuvottavaa, varsinkin kun tällä hetkellä Illman saa tuomioistuimissa villeimmätkin fantasiansa läpi. Illman julkaisi tiedotteensa "arjen turvallisuuden vaarantumisesta" vain ja ainoastaan saadakseen tyhmän enemmistön tuen järjettömän kovalle rangaistusvaatimukselleen sananvapausrikoksesta. Lehdon saamassa vankeustuomiossa on Illmanin ansiosta erityistä (lakikirjasta löytymätöntä) neekeri- ja islam-lisää ainakin 95 %. Eipä uskoisi, että nykyään Henkilö X saa nettihäiriköinnistä kovemman tuomion kuin henkilö Y taposta.
No nyt sitten Jussi Halla-Aho yrittää samaa kuin minä: Mika Illmanin yllyttämistä. Koska en tähän päivään mennessä ole kuullut poliisista tai Mika Illmanista pihaustakaan, vaikka olen aivan hirveä nettirasisti, ennustan, ettei Halla-Ahokaan (vielä) syytettä saa. Mika Illmanilla on nyt valtaa, mutta aika ei ole vielä kypsä eduskuntaan melkein päässeen julkisuuden henkilön polttamiseen roviolla. Ehkä sitten isona. Toistaiseksi Mika Illman on keskittynyt poliittisessa ajojahdissaan runoilijoihin, opiskelijoihin ja Lehdon kaltaisiin säälittäviin häiriköihin. Mutta katsotaanpa tilannetta pari vuotta. On vain ajan kysymys, milloin nettisensuuri ja blogien tuhoaminen on yhtä arkipäiväistä kuin kirjaroviot muutama vuosikymmen sitten.
Lisäys. Lotta Roti on penkonut aika ansiokkaasti tuota YLE:n uutisankkaa.
2 kommenttia:
Hei,
onko sinulla varma tieto, että uutisen lähteenä on Illmanin oma lehdistötiedote? Olen setvinyt asiaa omassa blogissani ja miettinyt, kuka on vastuussa tästä disinformaatiosta.
Itse asiassa tarkemmin ajatellen varmaa tietoa ei. Mutta muutakaan loogista selitystä en keksi enkä sellaista ole löytänyt.
Lähetä kommentti